Tuesday, April 11, 2017

Logistiikka

Heippa!

Olen kolmannen vuoden opiskelija liiketalouden puolelta ja toimin MM-kisoissa logistiikassa. Työpisteeni oli kolmen viikon ajan pääsääntöisesti Jartekin varastolla. Tehtäviini kuului lähinnä tavaroiden lajittelua, pakkaamista, varastotilanteen kartoittamista sekä tavaroiden kuljettamista ympäri kisa-aluetta. Tehtäväni eivät vaatineet suurta valmistautumista vaan perehdytys tapahtui yhden päivän aikana, tutustumalla kisa-alueeseen. Toki osallistuin myös kaikille tarkoitettuun yhteiseen infotilaisuuteen messukeskuksessa.

Oppimisympäristönä MM-kisaprojekti oli todella opettavainen. Pääsin tutustumaan moneen uuteen ihmiseen sekä opin heiltä paljon uusia asioita. Logistiikka ei ole minulle entuudestaan tuttua, mutta sain reilun 3 viikon aikana tuhdin pakkauksen oppia logistiikasta. Huomasin myös projektin aikana, että tapahtuman järjestäminen vaatii paljon enemmän, kuin olin kuvitellut. Kaikkien tulee puhaltaa yhteen hiileen, eikä kaikki mene siltikään aina niin kuin oli suunniteltu. Luovia ratkaisuja vaadittiin MM-kisoissa moneen otteeseen, mutta loppujen lopuksi asiat saatiin aina hoidettua.

Mieleenpainuvin oppimiskokemus minulle oli logistiikan hallinta kokonaisuutena. Logistiikka kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa asioiden täytyy toimia saumattomasti tai koko korttipakka saattaa hajota. Logistiikka pitää myös sisällään todella monia toimintoja. Mieleen jäi myös, kuinka rautaisia hermoja se vaati (välillä) ja kuinka hallittua kaaosta se joskus olikaan.

Hiihto/mäkihyppy eivät ole minulle entuudestaan tuttuja lajeja, saati että seuraisin talviurheilua. MM-kisat saivat minussa kiinnostuksen talviurheilulajeja kohtaan heräämään. Mieleenpainuvia tapahtumia kisoissa oli se kisahuuma, jossa ihmiset toisiaan kannustivat. Katsojat ja työntekijät kannustivat kaikkien maiden edustajia, eivät vain esimerkiksi Suomea.

Tässä vielä SWOT-analyysi Lahti2017 kisojen oppimisympäristöstä:
 

No comments:

Post a Comment