Tuesday, April 18, 2017

Logistiikka

Olin Lahti mm-2017 kisoissa vapaaehtoisena logistiikka tiimissä kaksi viikkoa ennen kisojen alkua. Tehtäviäni oli kaikenlaisen tavaran kantaminen paikasta A paikkaan B ja tavaroiden kuljetus pakettiautolla. Tehtäviin ei tarvinnut valmistua mitenkään etukäteen, koska hommat olivat niin yksinkertaisia. Työ oli välillä suhteellisen raskasta kun jouduimme kantamaan painavia tavaroita, varsinkin ensimmäisenä päivänä kun siirtelimme kuntosalin välineitä.

En nyt oikeen keksi mitään mitä olisin oppinut tai mitä vahvuuksia tai haasteita hommassa oli koska työ oli vain yksinkertaisesti tavarankantamista. Kaikki hommat toimi mielestäni niinkuin pitääkin, ainut heikkous oli ehkä että monena päivänä työpäivät venyivät 10 tuntisiksi. Mielestäni työnteko oli kuitenkin ihan mukavaa ja työporukka oli tosi hyvä.

Kävin katsomassa kisoissa mäkihyppyä, se oli mieleenpainuva tapahtuma koska tätä ennen en ollut nähnyt mäkihyppyä kuin televisiosta.

Ville Pohjonen

No comments:

Post a Comment