Friday, June 9, 2017

Ensiapupäivystäjänä



Tehtäväni Lahti 2017 -kisoissa oli toimia vapaaehtoisena ensiapupäivystäjänä. Vapaaehtoiset ensiapupäivystäjät toimivat lähes aina pareittain ja jokaisella parilla oli ensiapureppu ja puhelin mukana. Vapaaehtoiset ensiapupäivystäjien varusteet poikkesivat jonkin verran palkattujen päivystäjien vaatetuksesta. Vapaaehtoiset päivystäjät saivat vuoron alussa jonkin tehtävän tai alueen jonka mukaan toimin. Olin jalkautuneena yleisöalueella, hiihtoladun varrella, lähtö/maalialueella, sisähallissa ja hyppytornin ponnahdustasanteella. Tehtäväni oli seurata urheilijoita, toimitsijoita, toisia vapaaehtoisia ja yleisöä ja heidän hyvinvointia. Seurasin yksittäisiä suorituksia tai yleisömassan liikehdintää tai reaktiota. Tarvittaessa autoin, neuvoin tai hälytin lisäapua.

Osallistuin kaikkiin koulutuksiin mitä järjestettiin vapaaehtoisille. Yleiset tapaamiset toimivat lähinnä hengen kohottajana ja yhteisöllisyyden tunteen herättelynä, mutta ensiapupäivystäjien koulutukset toimivat hyvinä psyykkauksina tehtävään ja siellä kerrottiin mitä on tulossa ja mihin tilanteisiin on mahdollista joutua ja miten niissä tulee toimia. Saimme koulutuksissa ohjausta yleensäkin tapahtumaan osallistumisesta vapaaehtoisena. Ensiapukoulutukset olin suorittanut jo lähihoitajaopintojen aikana. Kertasin itsenäisesti lisää esim. murtumaepäilyssä toimimisesta.Lisäksi meillä oli käytössä ohjevihkonen johon tutustuin.

Tapahtuma oli oppimisympäristönä mielenkiintoinen -et voinut tietää mitä päivä tuo tullessaan. Joka päivä oli uusi kokemus. Tehtävät olivat periaatteessa yksinkertaisia ja oli helppo toimia kun muisti hierarkian eikä toiminut oman mielen mukaan vaan noudatti ohjeita. Sain tapahtumasta uusia kokemuksia, omia onnistumisia, kontakteja ja tietysti elämyksiä.

Tapahtuma oli ainutlaatuinen ja varmasti kaikilla oli korkeat tavoitteet kisojen suhteen. Tapahtumaa varten oli harjoiteltu jo edellisen vuoden Salpausselän kisoissa, ja Lahdella on kokemusta kisojen järjestelyistä joka on selvä vahvuus vastaavien tapahtumien järjestämiselle. Heikkoutena koin tiedottamisen ja viestinnän. Vapaaehtoiset saivat eri toimijoilta erilaisia ohjeita. FIS halusi yhtenä päivänä ea-päivystäjien seisovan kyltin vasemmalla puolella ja toisena päivänä oikealla puolella. Vuoron aikana paikka saattoi vaihtua jopa viisi kertaa jonkun ohjeistuksen mukaisesti. Luonnollisesti tv-yhtiöllä ja mainostajilla on omat toiveensa, eikä heille turvallisuusohjeet olleet niin tärkeintä. Lahdella on loistavat mahdollisuudet järjestää vastaavia tapahtumia: on sopivat tilat ja urheilukaupungin maine sekä mieletön yhteishenki vapaaehtoisten kesken.  Haasteina on tietysti jotain käytännönjärjestelyissä kuten porttien toiminnassa ja liikenteen järjestämisessä. Yksi haaste on varmaan vapaaehtoisten sitoutuneisuus. Vapaaehtoisia oli paljon, mutta silti osa jätti tulematta -joko ilmoittamatta tai ilmoittaen. Toinen asia mitä ihmettelin vapaaehtoisten asenteessa: päivystäjät eivät pysyneet sovituissa päivystyspaikoissa. 

Oppimisympäristönä kisat tarjosivat uuden kokemuksen. Sen vahvuutena oli vahva kokemus isojen tapahtumien ensiapupäivystyksen järjestämisestä. Heillä oli tietoa, taitoa ja kokemusta. jota he jakoivat auliisti meille ensikertalaisille. Se toi turvallisuuden tunteen ja varmuuden omaan tekemiseen. Järjestelmä myös osasi kokemuksella tehdä tarvittaessa nopeita päätöksiä. Heikkoutena oli ehkä ensiaputoiminnan järjestäjän palkatun henkilöstön asenne vapaaehtoisia kohtaan. Se ei tukenut oppimista. Haasteena näkisin ja tulevaisuudessa kehitettävänä eri toimijaryhmien kommunikoinnin. 

Omassa tehtävässäni opin sen etten voi tietää vuoron alkaessa mihin olen menossa ja mitä tekemään. Tehtävä voi vaihtua nurkan takana. Jonain päivänä olin menossa vähemmän haluttuun päivystyspaikkaan hiihtoladun varrelle ja huomaankin laittavani ammattilaisten vaatteita päälleni ja kiipeäväni isompi varusterinkka selässä hyppytornin ponnistustasanteelle. Opin sen että jos minut määrätään tiettyyn päivystyspaikkaan ja parini on muutaman tunnin päästä sitä mieltä ettei siellä enää tarvitse olla vaan vaihdetaan paikkaa omatoimisesti, parini tekee mitä haluaa mutta minä silti pysyn siellä mihin on määrätty. Käskyjä on siis toteltava. Asennoiduin yleisön joukossa liikkuessani olevani asiakaspalvelutehtävässä. Opastin parhaani mukaan ja jos kisavieraalta on kahvi kaatunut niin autan hakemalla paperia. 

Oppimistilanteena varmasti mieleenpainuvinta oli elvytystilanne. Satuin parini kanssa paikalle toisena, ja parini hälytti lisäapua paikalle ensihoitajien aloittaessa elvytystä. Nopealla tilannearviolla ajattelin ammattilaisten hoitavan elvytyksen ja keskitin huomioni elvytettävän puolisoon. Sivusilmällä pääsin seuraamaan elvytystä mutta ensisijaisesti yritin lohduttaa omaista juttelemalla, kyselemällä, rauhoittelemalla, halaamalla ja vain olemalla läsnä häntä varten. Tilanne oli hänelle aivan järkyttävä, joten en halunnut hänen toispaikkakuntalaisena etsivän yksin taksia sairaalalle. Saatoin hänet ulos kisa-alueelta ja käytin hyväkseni mäkikummulta päälleni jäänyttä ensihoidon varustusta ja pyysin järjestyshenkilöitä/liikenteenohjaajia järjestämään hänelle kiireisesti taksin keskussairaalaan. En tiedä mikä olisi ollut oikea toimintatapa, mutta tein kuten toivon minulle tehtävän vastaavassa tilanteessa. Tapahtuman jälkeen minulle tarjottiin työnohjauksen tyylistä mahdollisuutta käydä tilanne läpi ja sain ohjeet miten toimia mikäli jokin asia tapahtuneesta alkaa vaivaamaan minua.

Vaikka en seuraavaa kilpaurheilua enkä tunnista juurikaan urheilijoita, kisa oli ainutlaatuinen kokemus. Pääsin näkemään Iivon kultamitalihiihtoa ihan vierestä, Toni Nieminen tuli puheille hallilla, sain vapaalipun joten kävin lapseni kanssa useamman kerran seuraamassa kisoja tai kisojen oheistapahtumia ja pystyin tarjoamaan sen kasvatuskokemuksen lapselleni. Tutustuin upeisiin ihmisiin. Näitä ei olisi kokenut ellen olisi saanut olla mukana näissä kisoissa. En ikimaailmassa olisi kiivennyt hyppyrin nokalle ja sumun hälvettyä tajunnut miten korkealla olen.